Mäkipeura uusi kuninkuutensa

Kelkkakunkku vuosimallia 2010 seulottiin uusvanhalla yhteistuloslaskennalla, mutta tittelin haltija ei viime vuodesta vaihtunut. Olli-Pekka Mäkipeura pääsi vuosi sitten historian kirjoihin ottamalla ensimmäisen tittelinsä, lisää historiaa mies kirjoitti tänä vuonna, kun hän puolusti titteliään menestyksekkäästi. Hannu Toppala teki loukkaantumistensa jälkeen vahvan paluun kilparadoille ollen kokonaiskilpailun toinen.

Kunkun tittelistä kisattaessa laskettiin tänä vuonna yhteen tulokset HillClimbistä, Sprintistä ja Snowcrossista. Perjantai-iltana laskettelurinnettä ylös kiipesi nopeiten Ville Lehtisalo. Rovaniemen nuoren hurjan toiveet jymy-yllätyksestä kuivuivat kuitenkin jo käytännössä kokoon lauantai-aamun sprintissä. Snowcrossissa Lehtisalo oli kuitenkin ylivoimainen, hän voitti sekä oman luokkansa erän että superfinaalin.

Mäkipeuran salaisuus oli tasaisuus, Hillclimbin kolmas sija sai jatkeekseen Sprintin viidennen. Snowcrossin superfinaaliin hän pystyi lähtemään rauhallisin mielin, kun pakkovoittoa ei enää tarvinnut hakea muiden ajettua kahden ensimmäisen lajin sijoituksia kokolailla ristiin. Tervolalainen pitikin päänsä kylmänä ja ajoi varmasti finaalin avauskierrokselta maaliin asti viidentenä.

Markus Huttusen ja Toppalan olisi pitänyt lyödä Mäkipeura finaalissa yltääkseen voittoon. Toppala otti hiukan Mäkipeuraa huonomman lähdön, mutta nousi takaa todella kovaa. Yksi kaatuminen pilasi kuitenkin torniolaisen voittosaumat, hän päätyi finaalin seitsemänneksi. Huttunen oli puolestaan snowcrossin ruutulipulla kymmenentenä ja jäi kolmanneksi kaksi sijoituspistettä Toppalasta.

Oman luokkansa suvereeneimman tulossarjan kirjasi tililleen Eetu Karjalainen. Ilmakunkuksi kruunattu Vuokatin nuorukainen voitti luokkansa kaikissa kolmessa lajissa.

Kelkkakunkun luokkavoittajat 2010:

Juniorit: Pekka Nissinen
Naiset: Emilia Loukko
C-Vakio: Mikko Osmo
V-Legendat (veteraanit): Jukka Nyberg
P-Puhallin: Eetu Karjalainen
A+B: Olli-Pekka Mäkipeura

Tulokset -osiosta täydelliset tulokset luokittain sekä yleiskilpailun (Kelkkakunkku) tulokset

 

Jaa